Sokrates oli ensimmäinen filosofi. Hänen kohtalonsa tuntuu ikiaikaiselta ja tänään ajankohtaisemmalta kuin koskaan. Venäjän arvostettu journalisti Politsevskajan murha puhuttaa. Lehdissä on viimepäivinä näkynyt hänen muistolleen julkaistu kuva, jossa ajatuskulpa on vangittu piikkilangan muotoon. Nobelin kirjallisuuspalkinto luovutettiin Turkin "Sokrateelle" Orhan Pamukille. Hän on tekstiensä kautta fiktiivisessä muodossa kritisoinut maansa ihmisoikeustilannetta, erityisesti kurdien epäoikeudenmukaista kohtelua. Palkinto voidaan tulkita epäsuoraksi kannanotoksi Turkin liittymiselle eu:hun, kunhan perusasiat maassa saadaan kuntoon! On ihailtava, että näitä rohkeita ihmisiä löytyy yhä. Tosin hinta, jonka usein periaatteittensa vuoksi joutuu maksamaan on kallis.
Tänään puhuimme nykyajan Sokrateista. Aika moni itsekin on omissa ympyröissään joutunut asettumaan enemmistöä vastaan, kun on tiennyt asiansa oikeaksi. Se vaatii uskallusta ja luottamusta totuuteen ja oikeudenmukaisuuteen.