Eugene O´Neillin omaan elämään perustuva näytelmä Pitkän päivän matka yöhön on nimetty "yhdeksi vuosisadan näytelmäksi". O´Neill katsoo siinä omaa menneisyyttään perheensä salaisuuksien varjossa. Perheenpää James kantaa mukanaan rankan lapsuuden ja hiipuvan näyttelijäuran muistoja. Mary-äidin mielessä pyörivät haudatut nuoruuden haaveet, monet menneisyyden ja nykyisyyden ongelmat. Perheen pojat eivät ole sen onnistuneempia elämässään, ja kukkona tunkiolla häärii sisäkkö Cathleen, jolle maisuu viski, eikä hän oikein muusta ymmärräkään mitään.

Näytelmä purkautuu kuin lankakerä; aamun onnellisesta perheidyllistä päädytään yöllisiin paljastuksiin. Kaikkia perheenjäseniä yhdistää elämänvalhe, ja jokainen yrittää olla enemmän kuin oma itsensä.

Olin lähipiirini kanssa juhlistamassa Eija-Irmelin taitelijan taivalta Seinäjoen keupunginteatterissa. Pienelle näyttämölle saadaan rakennettua koskettava, katsojaa vahvasti kohti tuleva tarina. Näytelmä oli alusta asti tunnelmaltaan ahdistava; salailun ja hyssyttelyn ilmapiiri sekä kaikki inhimilliset heikkoudet ja ihmissuhteiden vahvat tunteet hiljensivät katsojan. Pientä kevennystä antoi loistavan Laura Jurkan palvelustyttö. Teatteri voi parhaimmillaan olla erittäin puhdistava kokemus. Kun salista tuli ulos oma arkitodellisuus näytti äärimmäisen onnelliselta ja olo oli huojentunut. Kuitenkin näytelmän aikana tarjoutuu  mahdollisuus peilata omia kokemuksiaan. Itse ajattelin näytelmän jälkeen, kuinka niin usein ihmiset jättävätkään kertomatta aivan liian paljon asioita...kunnes huomataan että on liian myöhäistä. Näytelmän päähenkilön (Eija-Irmeli) ongelma ja siihen vyyhdittyneet asiat ovat varsin ajankohtaisia. Ei voi kuin ihailla näyttelijän muuntumiskykyä ja taitoa. Reumaa sairastavan narkomaaniäidin esittäminen on täyttä työtä. ...Ja kun vielä aiemmin päivällä oli jo esitetty yksi näytös niin hattua pitää nostaa taitavasti tehdylle työlle!  Kiitos Eija-Irmeli ja muut teatterin näyttelijät :)